Siirry sisältöön

Kouluttajat

Avaava-akatemian kouluttajat ovat pääsääntöisesti Avaavan omia kokeneita asiantuntijoita, joiden laajaa osaamista täydennämme myös ulkopuolisilla erityisalojen asiantuntijoilla.

Kouluttajat

Avaava akatemia tiimi - Sirpa Riihiaho

Sirpa Riihiaho

”Hyvää käytettävyyttä ei edes huomaa, kun voi keskittyä varsinaiseen asiaan”

Sirpa on Avaavan johtava saavutettavuusasiantuntija ja konkari käytettävyyden alueella. Käytettävyystestauksesta syntyi myös hänen väitöskirjansa. Sirpa on elementissään, kun pääsee ohjaamaan ihmisiä uuden tiedon äärelle. Kärsivällisyyttä ovat kasvattaneet myös perhe, Kapo-koira ja lempiharrastus lentopalloilu.

+358 50 382 2013
sirpa.riihiaho(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Marjo Kivi

Marjo Kivi

”Kaikille sopivan suunnittelun periaatteen keskeinen tavoite on varmistaa, että kukaan ei jää syrjään tai ketään ei suljeta ulkopuolelle suunnitteluratkaisujen vuoksi. Esteetön ympäristö on toimiva kaikille.  Kun esteettömyys toteutuu, ei tarvita erityisjärjestelyitä ja säästetään kustannuksia.”

Marjo on Avaavan johtava esteettömyysasiantuntija. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta rakennetun ympäristön esteettömyyden parissa, ensin Suomen Design for All -verkoston koordinointitehtävissä ja sittemmin Invalidiliitossa asiantuntijana. Kaikille sopiva suunnittelu erityisesti rakennetussa ympäristössä on Marjon erikoisalaa. Marjo on kiitelty puhuja ja kouluttaja: Kiitos erinomaisesta koulutuksesta! En muista minkään kurssijakson aiemmin avanneen näin paljon tiukasti kiinni olevia silmiä!”

+358 50 338 8765
marjo.kivi(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Terhi Tamminen

Terhi Tamminen

”Inklusiivisuus on kokonaisvaltainen ajattelutapa. Se tarkoittaa monimuotoisuuden huomioimista kaikessa toiminnassa, organisaatioiden kaikilla tasoilla. Olennaista on saada oikea tieto juuri oikeaan aikaan ammattilaisten käyttöön.”

Terhi on Avaavan perustaja, liiketoiminta- ja kehitysjohtaja sekä AccessibleEU-hankkeen Suomen edustaja. Hän on paitsi kokenut kouluttaja, myös toiminut kansainvälisissä saavutettavuusalan verkostoissa ja luottamustehtävissä. Terhi ymmärtää yritystoimintaa ja tuntee esteettömyyden ja inklusiivisuuden laaja-alaisesti aina rakennetun ympäristön esteettömyydestä palvelujen ja viestinnän saavutettavuuteen. Hän sovittaa yhteen monialaisten ammattilaisten, organisaatioiden ja yritysten toiminnan ja loppukäyttäjien tarpeet.  Sissi-koira ja jalkapalloileva perhe pitävät Terhin alati liikkeessä.

+358 45 135 8932
terhi.tamminen(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Annika Lehdonjoki

Annika Lehdonjoki

”Uskon, että juuri käytännön tekemisen kautta oppii kaikkein parhaiten. Tässä asiassa olemme saaneet erinomaista palautetta koulutuksissamme”.

Annika on Avaavan johtava saavutettavuusasiantuntija. Hän on erittäin pidetty ja monipuolinen kouluttaja. Annikalla on vuosien kokemus saavutettavuuden edistämisestä erilaisissa IT-projekteissa ja hän osaa tukea eri toimijoita projektin koko elinkaaren ajan. Annika on sertifioitu teknisen saavutettavuuden ammattilainen (IAAP WAS) sekä Scrum-osaaja (CSM).

Vapaa-ajalla Annikan pitää kiireisenä nuori ja energinen Torsti-koira sekä reserviläisvastuut.

+358 50 53 99321
annika.lehdonjoki(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Valtteri Järvinen

Valtteri Järvinen

Ymmärtäminen ja osaaminen kulkevat käsi kädessä esteettömän ja saavutettavan maailman luomisessa. Ilman ymmärrystä ei tiedetä, mihin pyritään, ja ilman osaamista sitä ei voida toteuttaa.

Valtteri on Avaavan saavutettavuus- ja UX-asiantuntija. Hänellä on pitkä kiinnostus teknologiaan ja sen toimintaan, vankka ohjelmointikokemus sekä opinnot ihmisen ja teknologian välisestä vuorovaikutuksesta. Tällä taustalla hän katsoo saavutettavuutta pintaa syvemmälle erilaisten teknologioiden ja toteutuksien verkostossa. Liikunta, nörtteily, ruoanlaitto ja käsityöt pitävät Valtterin kiireisenä vapaa-ajalla.

+358 50 538 1783
valtteri.jarvinen(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Reetta Eiskonen

Reetta Eiskonen

”Visuaalisesti miellyttävä verkkopalvelu on myös käytettävä. Saavutettavuuden huomioiminen ei heikennä näistä kumpaakaan -Päinvastoin!”

Reetta on Avaavan saavutettavuusasiantuntija. Hän on innostunut verkkopalveluiden visuaalisesta ilmeestä ja asiakirjojen saavutettavuudesta. Reetta hallitsee erityisesti pdf-asiakirjojen kiemurat ja onkin niiden kanssa melkoisen kova ammattilainen.

+358 50 371 7722
reetta.eiskonen(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Sami Virtanen

Sami Virtanen

”Moninaisten käyttäjien palvelulla luodaan todellista kilpailuetua.”

Sami toimii Avaavassa asiakkuuspäällikkönä ja Design for All -vaikuttajana. Samilla on monivuotinen kokemus esteettömyyden ja saavutettavuuden vaikuttamisasioista. Design for All -ajattelun hyödyistä Sami teki aikoinaan opinnäytetyön.  Sami toimii AccessibleEU –hankkeessa projektipäällikkönä ja hän vastaa Suomen tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä. Samin syntyperäinen kuulovamma antaa etunojan kouluttajana tarkastella ja havainnoida tiloja, palveluja ja viestintää. Sami saa energiaa liikunnasta, merestä ja sen saaristoista.

+358 50 553 8555
sami.virtanen(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Senni Hirvonen

Senni Hirvonen

Saavutettavuuden, esteettömyyden ja sosiaalisen inklusiivisuuden tavoite on sama: kaikkien mahdollisuus kukoistaa yhdenvertaisesti ja voida hyvin. 

Senni on digitaalisen saavutettavuuden asiantuntija Avaavalla ja kokemusasiantuntija. Erityispedagogiikan ja sosiaalipedagogiikan opinnot, syntymäsokeus ja laaja vammaiskentän tuntemus tekevät hänestä monipuolisen ja vakuuttavan kouluttajan, joka ei pienestä hätkähdä.

+358 50 496 1248
senni.hirvonen(at)avaava.fi

Vierailijat

Avaava akatemia tiimi - Kaisa Leka

Kaisa Leka

Saavutettavuus on yhdenvertaisuutta

Kaisa on seikkailija, joka on saanut sekä Vuoden Graafikon että Vuoden Pyöräilijän arvonimet. Hän yhdistää työssään kokemusasiantuntijuuden vankkaan ammatilliseen osaamiseen. Kaisan ura on vienyt hänet moneen suuntaan, mutta hän huomaa palaavansa aina Lahteen, jossa hän on työskennellyt LAB Muotoiluinstituutissa opettajana ja TKI-asiantuntijana.

Avaava akatemia tiimi - Sari Korhonen

Sari Korhonen

Yhdenvertaisessa yhteiskunnassa jokainen voi saavuttaa oman potentiaalinsa ominaisuuksistaan ja elämäntilanteestaan riippumatta.

Sari toimii yrittäjänä, ammattikorkeakoulun juridiikan lehtorina sekä oikeustieteen väitöskirjatutkijana aiheenaan oikeudellisen tiedon saavutettavuus. Hän innostuu ajantasaisen tiedon yhdistämisestä käytännön sovelluksiin oikeusteknologian (Legal Tech) ja oikeusmuotoilun (Legal Design) keinoin. Työtä tukevat pedagogiset opinnot ja halu kehittää asioita käyttäjälähtöisesti. Sari on toiminut pitkään myös digitalisaatioon liittyvissä johto- ja kehitystehtävissä.

Avaava akatemia tiimi - Tero Avellan

Tero Avellan

”Digitaalisuus tuo valtavasti mahdollisuuksia inklusiivisuuden edistämiseksi, oli sitten kyseessä AI eli tekoäly, lisätty todellisuus AR tai muut kehittyneet teknologiat. Ammattilaisten tehtävänä on varmistaa, että jokainen voisi teknologioita hyödyntää, ja ennen kaikkea turvallisesti.”

Tero on väitöskirjatutkija ja kokenut opettaja. Hän tutkii esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulevaisuuden yhteiskunnassa, sekä tähän liittyvää ihmisten ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Tutkimuskohteina ovat erityisesti liikenteen, koulutuksen ja kuntoutuksen älykkäät digitaaliset palvelut. Tero innostuu aina puhuessaan apuvälineiden rakentamisesta ja nousevien teknologioiden, kuten tekoälyn soveltamisesta ja niiden saavutettavuusnäkökulmista.

Avaava akatemia tiimi - Erkki Vuopala

Erkki Vuopala

”Esteettömyydestä huolehtiminen on olennainen osa arkkitehtisuunnittelua läpi projektin. Pidän hyvänä lähtökohtana, että esteettömyysratkaisut integroidaan arkkitehtuuriin, luontevaksi osaksi rakennuksen estetiikkaa.”

Erkki on kokenut asuntosuunnittelija, jonka työpöydältä on lähtenyt myös lukuisia palvelutalosuunnitelmia. Erkki aloitti uransa espoolaisissa ja helsinkiläisissä toimistoissa, mutta pyörittää nykyään omaa arkkitehtitoimistoaan Lahdessa. Avaavan kanssa on yhteistyötä ollut eri projekteissa vuodesta 2009. Lisäksi Erkki toimii Avaavan emoyhtiön Karanttian moduulikylpyhuoneen arkkitehtisuunnittelijana. Erkki rentoutuu juoksemalla pallon perässä ja takomalla pianoa luovalla tyylillä.

Avaava akatemia tiimi - Tony Pearce

Tony Pearce

”Olen aina nauttinut työstä, joka on luovaa ja keskittyy viestintään. Se on intohimo, jota olen kehittänyt siitä lähtien, kun opiskelin suunnittelua, rupesin valokuvaajaksi, ja löysin kartat. Minulle on myös tärkeää työskennellä arvokkaan asian parissa. Toivottavasti urani edistää kestävää tulevaisuutta.”

Yli 20 loistokasta vuotta T-Kartorissa ovat antaneet Tonylle mahdollisuuden matkustaa ympäri maailmaa ja oppia kaupunkisuunnittelijoiden, joukkoliikenteen ja kestävän liikkumisen maailmasta. Tony on ollut graafinen suunnittelija, projektipäällikkö ja työskennellyt markkinoinnin ja myynnin parissa. Tonylla on ollut myös yrittäjähenkeä ja hän perusti yrityksen 3 kertaa: freelancerina valokuvaajana, verkkokuvaluettelon perustamiseen ja videoiden tekemiseen sisältömarkkinointina. City Wayfinding, johon Tony on uppoutunut viimeiset 15 vuotta, kannustaa ihmisiä kävelemään, pyöräilemään ja käyttämään joukkoliikennettä autolla ajamisen sijaan.

Avaava akatemia tiimi - Onny Eikhaug

Onny Eikhaug

”Minulle osallistava ihmiskeskeinen suunnittelu on innovaatioiden veturi ja tehokas osallisuutta ja tasa-arvoa koskeva strategia, joka keskittyy ihmisten monimuotoisuuteen.”

Onny on EIDD Design for All Europen entinen presidentti ja nykyinen johtokunnan jäsen. Hän on Innovation for All AS:n perustaja. Hänen saavutuksiinsa kuuluu yli 13 vuoden johtaminen ja edistäminen inklusiivisen, ihmiskeskeisen suunnittelun aloilla. Onny kirjoittaa, julkaisee, luennoi, järjestää työpajoja ja kuratoi näyttelyitä sekä Norjassa että kansainvälisesti.

Onny nimitettiin Inclusive Design Championiksi lontoolaisessa taidekoulussa Helen Hamlyn Center for Design, Royal College of Art, vuonna 2015. Vuonna 2019 hänet nimitettiin International Association for Universal Designin, IAUD:n, Japanin neuvoston jäseneksi, ja toukokuusta 2021 alkaen hän toimii IAUD International Design Awardin valintakomitean puheenjohtajana.

Kokemusasiantuntijat

Avaava akatemia tiimi - Noora Västinen

Noora Västinen

”Kaikki on mahdollista, kun annamme mahdollisuuksille luvan”

Noora on työskennellyt vuodesta 2006 lähtien hyvinvoinnin, kasvatuksen ja kulttuurin kentällä, yrittäjän, järjestötyöntekijän, ohjaajan, kouluttajan, asiantuntijan ja taiteilijan rooleissa. Työllään hän haluan edistää yhdenvertaisuutta ja kaikille saavutettavia mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan, taiteeseen ja kulttuuriin – tekijänä sekä kokijana.

Avaava akatemia tiimi - Sami Virtanen

Sami Virtanen

”Moninaisten käyttäjien palvelulla luodaan todellista kilpailuetua.”

Sami toimii Avaavassa asiakkuuspäällikkönä ja Design for All -vaikuttajana. Samilla on monivuotinen kokemus esteettömyyden ja saavutettavuuden vaikuttamisasioista. Design for All -ajattelun hyödyistä Sami teki aikoinaan opinnäytetyön.  Sami toimii AccessibleEU –hankkeessa projektipäällikkönä ja hän vastaa Suomen tapahtumien suunnittelusta ja järjestämisestä. Samin syntyperäinen kuulovamma antaa etunojan kouluttajana tarkastella ja havainnoida tiloja, palveluja ja viestintää. Sami saa energiaa liikunnasta, merestä ja sen saaristoista.

+358 50 553 8555
sami.virtanen(at)avaava.fi

Avaava akatemia tiimi - Senni Hirvonen

Senni Hirvonen

”Saavutettavuuden, esteettömyyden ja sosiaalisen inklusiivisuuden tavoite on sama: kaikkien mahdollisuus kukoistaa yhdenvertaisesti ja voida hyvin.” 

Senni on digitaalisen saavutettavuuden asiantuntija Avaavalla ja kokemusasiantuntija. Erityispedagogiikan ja sosiaalipedagogiikan opinnot, syntymäsokeus ja laaja vammaiskentän tuntemus tekevät hänestä monipuolisen ja vakuuttavan kouluttajan, joka ei pienestä hätkähdä.

+358 50 496 1248
senni.hirvonen(at)avaava.fi